Vammojen ennaltaehkäisy
Arjen toteuttaminen tavalliseen tapaan on varmasti vaikeutunut kaikkien meidän kohdalla. Toisaalta tämä antaa mahdollisuuden tarkastella arkea, harjoittelua sekä jaksamista uusin silmin. Harjoittelu on parhaimmillaan monipuolista sekä vaihtelevaa, mikä liittyy vahvasti vammojen ennaltaehkäisyyn.
Tanssin vaatimukset
Tanssi on lajina erittäin vaativa kehon eri fyysisiä ominaisuuksia ajatellen. Tanssijan tulisi olla sekä notkea että voimakas, räjähtävä sekä kestävä puhumattakaan liikekielen pehmeydestä, kauneudesta tai aksenteista. Ja vaikka mitä muuta.
Tanssijoiden liikekieli on kaunista, mutta myös toistuvaa ja samoja lajin pääperiaatteita noudattavaa. Näistä mainittakoon esim. nilkkojen point eli ojennus tai lonkkien aukikierto.
Tanssijan liikekielen tulee ennen kaikkea olla “muokattavissa” kutakin koreografiaa ja tarkoitusta varten. Ei ole esimerkiksi yksinkertaista vaihtaa street lajeista kärkitossuihin tai korollisiin tanssikenkiin.
Kuinka ennaltaehkäisen?
Suurin osa vammoista syntyykin ylikuormituksen sekä useiden toistojen seurauksena. Tämä ei ole tanssille myöskään epätyypillistä, sillä tekniikkaa ja toistoja tulee hiottua kunnes kaikki on täydellistä… jos silloinkaan.
Vammojen ennaltaehkäisyn näkökulmasta vahvan tanssiteknisen osaamisen päälle on kaikista optimaalisinta lähteä lisäämään keholle haastetta. Kehon tulee olla vahva ja valmis erilaisille ärsykkeille sekä myös uupumukselle, mitä harjoittelusta seuraa. Esimerkiksi, mitä paremmin tekniikka on sisään ajettua, sitä turvallisemmin tanssija pystyy harjoittelemaan myös väsyessään.
Nyt kun tavallinen arkirytmi on väistämättäkin muuttunut, on täydellinen hetki keskittyä niihin ominaisuuksiin, joihin ei ehdi omassa harjoittelussa arjen keskellä puuttua. Usein asiakkaiden kanssa huomaan tarvetta sekä tanssia tukevalle että kehoa vahvistavalle harjoittelulle, mahdolliset vammat totta kai huomioiden.
Voi siis olla hyväkin asia, että treenit ja totuttu arki on nyt tauolla. Se antaa aikaa kaikelle sille, mihin normaalisti ei ehdi keskittyä.
Haastetaan siis itsemme tekemään jotain normaalista poikkeavaa näinä outoina aikoina, keho sekä mieli kiittävät kyllä! ✨
#preventinginjuries #dancefysio