Nuoren urheilijan selkäkipu

Miksi nuorten kohdalla on hyvä olla valppaana?

Aikuisten keskuudessa selkäkipu ja sen hoitomenetelmät puhututtavat paljonkin tänä päivänä. Aikuisten selkäkipu on kuitenkin usein hyvänlaatuista, ja sitä verrataan jopa normaaliin flunssaan sen ollessa sen verran yleistä. Lasten ja nuorten kohdalla selkäkivun kanssa tulisi kuitenkin olla erityisen valppaana ja tilanteen vaatiessa suosia perusteellista tutkimista. Mutta, miksi?

Syyt alaselkäkivulle nuorten urheilijoiden kohdalla eroavat paljonkin aikuisten selkäkivun syntymekanismeista. Yleisesti ottaen alaselkäkipua esiintyy 10–30 % nuorista. Alaselkäkipu on hyvin tyypillistä nuorten urheilijoiden keskuudessa ja sen ilmaantuvuus vaihtelee suuresti eri urheilulajien välillä. Nuorten urheilijoiden tyypillisin alaselkäkivun aiheuttaja on rasitusvammat, vaikka toisinaan syyseuraus suhteita kivun ja itse vaivan välille voi olla vaikea löytää.

Istminen spondylolyysi on yleisin tunnistettava syy alaselkäkivulle. Spondylolyysin esiintyvyys nuorten urheilijoiden kohdalla on noin 7–21 % nuorista eli 13–18-vuotiaista. Spondylolyysi, rasitusmurtuma lannerangan alimman selkänikaman pars interarticulariksessa, aiheuttaa tyypillisesti paikallisen alaselkäkivun, mikä oireilee liikkeen aikana, tyypillisesti selän taaksetaivutuksissa. Jopa 50 % nuorten urheilijoiden alaselkäkipu tapauksista johtuu spondylolyysista.

”Toistuva sekä liiallinen selän ojennus, erityisesti yhdistettynä rotaatioon, katsotaan olevan merkittävin tekijä rasitusmurtumien syntyyn.”

Selkäkipua esiintyy enemmän lajeissa, joissa selkärankaa kuormitetaan toistuvasti ääriasennoissa. Toistuva sekä liiallinen selän ojennus, erityisesti yhdistettynä rotaatioon, katsotaan olevan merkittävin tekijä rasitusmurtumien syntyyn. Selkärangan ääriasentoja suosiviin lajeihin lukeutuu muun muassa tanssi, voimistelu ja cheerleading. Spondylolyysin ilmaantuvuus on normaalissa väestössä noin 6 % vs. voimistelijoiden keskuudessa 50 %. Rytmisten voimistelijoiden keskuudessa luku nousee jopa 86 %.

Moni urheilija voi kuitenkin olla oireeton eikä kyseinen vaiva välttämättä edes etene oireilevaksi. Urheilijat, joilla spondylolyysi oireilee, kertovat kokevansa salakavalasti alkavaa, uusiutuvaa, liikkumisen yhteydessä esiintyvää alaselkäkipua. Kuitenkin myös äkillisesti alkavaa akuuttia spondylolyysia on raportoitu erityisesti kilpailevilla voimistelijoilla ja cheerleadereilla. Kipu sijaitsee usein paikallisesti alaselässä eikä kipu tyypillisesti säteile muualle kehoon, toki eroavaisuuksiakin varmasti on nuorten keskuudessa. Kuitenkaan neurologiset löydökset eivät ole tyypillisiä. Jotta löydökset pystytään varmistamaan on kuvantaminen näissä tilanteissa tarpeen.

Nuorilla, joilla spondylolyysia esiintyy, on tyypillisesti lisääntynyt alaselän notko sekä kireyttä takareisissä verrattuna nuoriin, joilla ei ole spondylolyysiä. Vähentynyttä liikkuvuutta takareisien ja alaselän alueella esiintyy oireilevilla urheilijoilla, ja kyseiset oireet voivat olla ainoita ja/tai varhaisia merkkejä spondylolyysin olemassaolosta. Tyypillisiin löydöksiin kuuluu usein myös keskivartalon lihasten suhteellinen heikkous.

Nuoret urheilijat, joilla on alaselkäkipua, omaavat tyypillisemmin rakenteellisia vammoja, mikä lisää tarkan ja kokonaisvaltaisen tutkimisen tärkeytttä. Mahdolliset rasitusvammat ja niiden esiasteet pystytään kuitenkin estämään hyvällä havainnoinnilla, jolloin mahdollisiin näkyviin riskitekijöihin päästään puuttumaan. Kyse voi olla esimerkiksi alastuloista tai vaikeamman taidon suoritustekniikasta esim. akrobatia yhdistettynä ääriasentoihin.

”Vaiheittaisen lajiin paluu vaatii usein yhteistyötä sekä valmentajan että fysioterapeutin kesken.”

Lajiin paluun tulisi aina olla vaiheittainen prosessi, jossa kivun vähentyminen ennen aloittamista on tärkeää sekä voimatasojen nosto kuntoutuksen aikana oleellista. Aktiviteettia tulisi modifioida kuntoutuksen ajan ja kipua tuottavia liikkeitä sekä selän ojennusharjoituksia tulisi välttää. Harjoitusohjelman on hyvä sisältää esimerkiksi keskivartaloa, pakaroita, lonkan koukistajia, takareisiä vahvistavia harjoitteita sekä lantion asentoon ja hahmottamiseen fokusoivia harjoitteita.

Vaiheittainen lajiin paluu vaatii usein yhteistyötä sekä valmentajan että fysioterapeutin välillä. Kehityskohteet kuntoutuksen aikana ovat aina yksilöllisiä, alaselkäkivun kohdalla alastuloihin ja selän käyttöön on usein hyvä perehtyä tarkemmin – mistä ja miten liikkuvuus ääriasennoissa haetaan ja onko voimatasot tarpeeksi suuret tukemaan suurta liikkuvuutta.

Kuntoutuksessa tulisi suosia biopsykososiaalista mallia. Spondylolyysin tyyppiset rasitusvammat eivät vaikuta urheilijaan vain fyysisestä näkökulmasta, vaan myös psykologisesta ja sosiaalisesta. On todettu, että urheilijat kokevat menetyksen tunnetta, itsetunnon vähentymistä, ahdistusta, turhautumista, eristäytymistä sekä masennusta. Melkoinen määrä tunteita ja käsiteltävää nuorelle urheilijalle.

”Kommunikaation tärkeyttä ei voi liiaksi korostaa eri osapuolten välillä.”

Psykososiaaliset tekijät tulisi huomioida koko kuntoutusjakson ajan. Kyseisen rasitusvamman ilmaantuessa nuoret urheilijat eivät tyypillisesti voi osallistua harjoitteluun normaaliin tapaan ja saattavat jäädä sivuun useammaksi kuukaudeksi. Akuutin vaiheen jälkeen korvaava ja modifioitu harjoittelua on tärkeää niin kuntoutuksen kuin kokonaisvaltaisen hyvinvoinninkin kannalta.

Kommunikaation tärkeyttä ei voi liiaksi korostaa eri osapuolten välillä. Onkin tärkeää, että viesti kulkee useaan suuntaan niin lääkärin, fysioterapeutin, valmentajan, vanhempien, joukkueen muun henkilöstön ja ennen kaikkea nuoren kanssa. Positiivinen kanssakäymisen antaa nuorelle tukea, mutta sen katsotaan myös vaikuttavan positiivisesti nuoren terveyteen ja kuntoutuksen kulkuun.

”Spondylolyysi voi itsessään kuulostaa vakakavalta, jolloin on hyvä korostaa, että selkä EI ole rikki. Liioiteltu käsitys tai havainto tilanteesta voi helposti lisätä liikkumisen pelkoa ja lisätä pelkoa vamman uusiutumisesta.”

Käsi kädessä kulkeekin oikeanlainen potilasedukaatio, jonka avulla nuorelle tarjotaan tarvittava tieto sekä välineet tilanteen kokonaisvaltaisesta hahmottamisesta ja ymmärtämisestä. Spondylolyysi voi itsessään kuulostaa vakakavalta, jolloin on hyvä korostaa, että selkä EI ole rikki vaikka nikamatasolla onkin muutoksia. Liioiteltu käsitys tai havainto tilanteesta voi helposti lisätä liikkumisen pelkoa ja lisätä pelkoa vamman uusiutumisesta. Lisäksi kuntoutuksen aikana tapahtuvat edistysaskeleet tulisi nostaa selkeästi esille sekä ylipäätään korostaa suurta todennäköisyyttä lajiin pariin paluusta!

Tällaisia ajatuksia tällä kertaa!

Talvisin terveisin,

Anni, Dance Fysio ❄️❄️❄️